Hieman väliaikatietoja meneillään olevista Team Finlandin joukkuepeleistä:
- päättyneissä peleissä (8), meillä on 38 voitto-% (3)
- keskeneräisistä peleistä johdamme puolia, eli olisimme näillä näkymin parantamassa voitto-%:amme (kohti 50%:a)
(- meneillään olevat pelit jakautuvat kahteen osaan; niistä joissa pelattu on jo 86-98% olemme jo ratkaisseet kolme viidestä voitoksemme ja niissä joissa pelattu on vasta 12-40% olemme tällä hetkellä johdolla kahdessa ja häviöllä kolmessa)
- maailmanliigassa juuri alkaneen Wales-ottelun, sekä Islanti- ja Albania-pelien lähtöasetelmat näyttävät hyviltä
- toiseen joukkuepeliin New Jersey Chess Teamiä (<1600) vastaan on tullut vain kaksi ilmoittautumista, joten peruutamme pelin
- mitä tulee muihin tuleviin joukkuepeleihin, siirtyvät ne näillä näkymin ensi vuoden puolelle, sillä maailmanliiga on nyt ensisijainen
- ensi vuonna haastamme mahdollisesti mm. Counterattackin, Chessaholics Anonymousin ja Spartans fanit (ne ovat kaikki noin 100 jäsenen porukoita)
Tuoreimmassa maailmanliigan D-lohkon tilanteessa on Team Finland pudonnut sijalle 12. Hyvää on Suomen +-tilaston kohentuminen yli kymmenellä pisteellä.
Kolmella juuri Suomen edellä olevalla joukkueella on enemmän otteluita pelattuna (Bulgarialla ja Walesillä 6 sekä Thaimaalla 8 - Suomella 5), joten meneillään/jäljellä olevat pelit (erityisesti Walesiä ja Bulgariaa vastaan) tulevat olemaan hyvin ratkaisevassa asemassa.
Uskon olevani realisti arvellessani Suomen loppusijoituksen kaudella 2009 olevan jossakin 7. ja 14. välillä.
Käynnissä olevista joukkuepeleistä Team Finland johtaa 8:aa 13:sta (joukossa mm. todella tärkeät Islanti-, Wales- ja Albania-pelit), joten kokonaisuutena olemme parantamassa suoritustamme. Huomioitava on, että vain 1 pisteen johtoja sekä 1-3 pisteen tappioasemia on molempia peräti 3.
Taisteltavaa siis riittää.
Kuudesta ottelusta, joista vähintään 80 % on pelattu, voitamme kolme ja kolmessa tulee takkiin. Seitsemästä ottelusta, joista on pelattu 30-65 %, johdamme neljää. Yhteensä keskeneräisiä maailmanliigan pelejä Suomella on kahdeksan. Neljässä on johtoasema.
Algeria-ottelussa yksi (molemmat pelinsä voittanut) vastustaja pelaa maailmanliigaa myös Ranskan joukkueessa. Asiasta on valitettu. Maailmanliiga käsittelee tapausta.
Suurimpina ilonaiheina pidän Team Finlandissa tällä hetkellä tärkeitä Albania-. Wales- ja Islanti-otteluita, joiden alku (kaikista pelattu n. 1/3) on ollut upea.
Kiitos kaikille Suomen puolesta taisteleville!
Team Finlandissa olemme yltäneet 50 voittoprosenttiin. Hienoa oli myös erityisesti Israel-pelin voitto maailmanliigassa.
Joukkuepeleissä, joista vähintään 90 %:a on pelattu, korjaamme voiton turkkilaisia vastaan ja kolmessa tulee turpiin. Lopuista seitsemästä käynnissä olevasta pelistä (pelattu 40 - 75 %) johdamme neljää. Melko varmasti voittoprosentti siis laskee ensin, kunnes kääntyy taas uudelleen nousuun.
Kun tutkaillaan maailmanliigan D-lohkon taulukkoa sekä käynnissä että jäljellä olevia pelejä, voi arvella että keskikastissa tulee loppuvaiheessa olemaan hyvin tiukkaa. On vaikea arvioida mihin tuollaisella 30 – 40 pisteen tuloksella tullaan yltämään. Todennäköistä on että useita joukkueita päätyy keskivaiheilla tasapisteisiin, jolloin +-tilasto ratkaisee paremmuuden.
Maailmanligassa meillä on tällä hetkellä 8 peliä kesken: 4:ä johdamme, 1 on tasatilanteessa ja 3:ssä olemme tappiolla. Maailmanliigan D-lohkossa olemme 8. tilalla +-pelien turvin. Muita joukkuepelejä on meneillään kolme, joista kahta johdamme ja yhdessä olemme tappiolla.
Haasteita olemme viime aikoina saaneet Argentiinalta, Itävallalta ja We Chat Europelta. Ne ovat kaikki noin sadan jäsenen porukoita. Lisäksi meillä on pitkään ollut odottamassa haaste Trinidad & Tobagolta, joka on ainoastaan 15 jäsenen porukka.
Ajattelin että T & T:n haasteottelu nyt loppuvuonna voisi piristää. Kommentteja voi laittaa vaikka tuonne ryhmämme "Notes" -osioon.
Team Finlandin voittoprosentti on tällä hetkellä 45.
Maailmanliigan pelejä meillä on käynnissä 9. joista 3:a johdamme, 1 on tasan ja 5:ssä olemme tappiolla. Muita joukkuepelejä on menossa 3, joista 2:a johdamme ja 1:n häviämme. Yhteensä otteluita on siis 12, joista 5:ssä johtoasema, 1 tasan ja 6:ssa ollaan tappiolla.
Uusimmat haasteet ovat tulleet Taiwanilta ja Moldovalta. Ehdotan, että niitä harkitaan vasta ensi vuoden puolella.
Tänä vuonna meillä on vielä tulossa merkittävä maailmanliigan ottelu Liettuaa vastaan ja Uusi-Seelanti kohdataan heti kun he lukitsevat joukkueensa.
Lisäksi We Chat Europe ja Turk Chess Players ovat toivoneet uusintakohtaamista. Ne jäävät ensi vuoden puolelle.
Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee nauttimaan peleistä nyt 2009 lopulla!
Vuoden viimeiset väliaikatiedot:
- voittoprosentti 46
- otteluita kesken 11, joista 6 johtoasemassa, 1 tasan ja neljässä tappiolla
- maailmanliigassa pelejä enää 9, joista 5 johto, 1 tasan ja 3 tappioasemassa
- viimeaikaisia ilonaiheita ovat olleet mm. Turkki-ottelun voitto ja Extraordinaryn tuoma johto Liettua-pelissä, jota Susi vielä kasvatti
- olisihan se hienoa saada vuoden viimeisestä pelistä voitto, jäämmehän varmaan sopivan nälkäisiksi alle 50 voitto-%:lla tänä vuonna
- kiitokset kaikille kaudesta 2009 sekä onnea ja menestystä uudelle vuodelle 2010
Join Chess.com for free to add your comment! Already a member? Then login now to comment.